En ole pitkään aikaan postannut ruoasta. Nyt on sen aika!
Aikaisemmin (lue ennen tätä vuotta) en pitänyt parsakaalista lainkaan. En niin yhtään. Mielestäni se haisi pahalle ja maistui vielä pahammalle. En ymmärtänyt äitiäni lainkaan kun hän söi kyseistä kasvista hyvällä ruokahalulla.
Inhokseni parsakaalia löytyi lähes kaikista kasvissekoituksista. Miksi, oi miksi?
Kuluvana vuonna rakas avokkini sai minut kuitenkin uusiin aatoksiin parsakaalin suhteen. Höyryttämällä parsan rakenne kestää hyvänä, kauniina. Keittämällä tulee vetistä ja lytistynyttä. Maista nyt, hän maanitteli. Minä kiltisti maistoin. Ja sille tielle jäin. (Tosin keitetty parsakaali on edelleen vetistä ja lytistynyttä, ei-niin-hyvää).
Inhokista on tullut suosikki. Höyrytettyä parsakaalia (ja muitakin kasviksia jos siltä tuntuu) ja uunissa haudutettua vaaleaa kalaa. Kevyttä, mutta kuitenkin täyttävää. Parasta!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti